Jännittää ihan turkasesti.

Viikonloppuna sain vihjeen, että täällä meidän metässä asuu toinenkin mammalomalainen. Ihan kävelymatkan päässä. Nyt olen pakannut jo vaunuihin valmiiksi lahjapaketin kahvia ja teetä sekä tervehdyskortin siltä varalta, jos meille ei avata ovea, ja joudun vain jättämään viestin postilaatikkoon.
Mutta olen jo pari päivää hihkunut ihan vain siitä tiedosta etten ole täällä aakeella laakeella yksin lapsineni. Että voisi olla mahdollisuus sosiaaliseen elämään lähellä. Lähempänä kuin kaikkitoveriniasuvathelsingissä-etäisyydellä.

Mutta jännittää silti. Helpointa olisi ehkä heittää vain pallo heille ja jättää postilaatikkoon kortti, vaan haluan ylittää itseni ja kehittyä näin äitiyslomallakin. Eli olla rohkea! :D

Voi kun kollegani metsäläismamma olisi kemioineen minun aaltopituuksillani. Katsotaan. Olen luvannut käydä matkaan, kun lapsi herää päikkäreiltä ja on syöty.