Ulkona leijailevat syksyn kuivuneet keltaiset lehdet saivat aikaan tunnelman. Minä ja kehoni olemme elossa. Pian saan käpertyä pieneni kanssa peittojen alle pakoon ulkona ulvovia syysmyrskyjä. Aivan pian, sillä säännölliset supistukset alkoivat eilen illalla noin 22 aikaan, eivätkä ole lopettaneet säännöllisyyttään vieläkään. On ihastuttavaa, vaikka toki myös kivuliasta, mutta helpottavaa, istua kotona, kuunella musiikkia ja kehoaan, katsella putoilevia lehtiä ja hihitellä koirien tempauksille. Olla kotona ja rauhallinen vielä, vaikka kohtu jo mullistelee. En malttaisi soittaa sairaalaan. Toki he sanoisivatkin, että ole vielä rauhassa kotona. En siis soita. Haluan olla ja kävellä jo hieman viilenevässä syysilmassa, istua koneella kirjoittamassa ja tuijottaa sekä kuunnella. Huomenna sylissäni saattaa jo olla uusi elämä. Sylissäni, vatsanahan ulkopuolella.

Lähden sairaalaan, kun alan kaivata vettä helpottamaan oloani.

Raskauden ajan kirjoitukset käyvät siis vähiin.