Aamu alkaa yllätyksellä. Naisihminen herätetään vodkapaukulla suppilolla suoraan suuhun. Tai vaihtoehtoisesti samppanja-aamiaisella suoraan sänkyyn. Pääasiana on yllätys. Ja persoonaa kuvaava aamun aloitus. Tai loppupäivää ja -yötä kuvaava aamiainen. Sammunut jo 16 aikaan iltapäivällä? Vai onnellisesti spa- hoidossa tuohon samaiseen iltapäivän aikaan?

Naimisiinmeno on iso askel uusissa kengissä ja kauniissa puvussa. Naiselle ainakin. Miksei miehelleenkin. Iso askel, jonka voi myöhemmin ottaa myös taaksepäin ja peruuttaa koko touhun. Sanoa mallikkaasti: “Et ollutkaan tarkoitettu minulle. Emme olleet luodut toisillemme. Kasvoimme erilleen.” Ja homma hoidettu! Vastaanpyristely olisi lähinnä turhauttavaa ja mahdotontakin. Erotaan, kun toinen pyytää.

Tarjoaisin kaikesta huolimatta vaihtoehtoisen kannan etenkin polttareiden turhuudesta. Muuttaisin ainoastaan kohdetta, jota polttareissa juhlitaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että lapsensaanti muuttaa huomattavasti pysyvämmin pariskunnan tai äiti-ihmisen elämän kuin ainutkaan vannottu vihkivala. Kun polttarit ovat juhla viimeisiä vapaahetkiä kunnioittaen, väittäisin että nuo vapaahetket vähenevät huomattavasti pienempään lapsen synnyttyä kuin mitä esimerkiksi vaikka häitä seuraavana vuotena. Raskaanaolevalle naiselle polttarit eivät olisi ollenkaan turhaa ajanvietettä. Epämiellytävät ehkä yllätyksenä, mutta huolella etukäteen järjestettynä ja pienellä suonikohju- tai pahoinvointivarauksella oikein oivallinen tapahtuma. Vain harva pitää tylyn tauon sosiaalisessa elämässään vain sen vuoksi, että meni naimisiin. Eipä kai nykyaikana juuri kukaan jätä ystäviään tapaamatta vain sen vuoksi, että “nyt ollaan naimisissa, eikä enää vapaita kulkemaan”. Vaan entä odottava tai lapsensaanut nainen sitten? Vieläpä mahdollisesti yksinhuoltaja? Jo raskausaikana ystävien tapaaminen saattaa hiipua syystä tahi toisesta. Jos riennot ovat olleet yhteisiä baari-iltoja tai viinipruuveja, jää jostakin syystä nyt sosiaalinen elämä vähemmälle. Ja vaikka illanvietot olisivat olleet viinattomiakin, eivät aikataulut ihan niin helpolla sovikaan yhteen alati raihnaistuvan pallomahaisen ystävän kanssa. Sanomattakin selvästi voimme todeta sosiaalisen elämän vähenevän viimeistään synnytysurakan jälkeen. Joskin lapsen saanti on hyvä tapa karsia huonot ja suppeamieliset ystävät elämänpiiristään (ne, jotka eivät tunne enää kuuluvansa joukkoosi vain siksi, koska menetit arvokkuutesi tekemällä lapsen), se on myös oivallinen tapa vähentää tapaamiskertoja niiden ymmärtävienkin ystävien kanssa. Vauvaelämä pitää alkutaipaleellaan äiti-ihmisen melko kiinteästi kodin seinien sisäpuolella.

Missä siis ovat ystävät, kun heitä kaivattaisiin järjestämään turhaa vauvakrääsää pursuavien Amerikka-vaikutteisten babyshower -kutsujen sijasta ihka oikeat mammapolttarit? Raihnainen pallomahainen odottaja ei nauti mistään niin paljon kuin siitä, ettei asioita tarvitse tehdä itse. Ruoka maistuu, kun se on muiden tekemää, aamiainen sänkyyn on unelma, sillä aamut ovat yleensä raihnaisimpia liian paikallaan vietetyn yön jäljiltä. Lonkkia kivistää ja sängystä nousee kävelemään ankkamuori. Jos saisikin jäädä sänkyyn ja nauttia marmeladileipänsä, pekonimunakkaansa, kahvinsa ja kyllä vain, myös sen samppanjalasillisensa eteen kannettuna! Ihanat ja rakkaat ystävät ympärillä, yhteisten lempikappaleiden soidessa ja innolla odottaen, mitä he ovat loppupäiväksi keksineet. Sellainen päivä olisi yliveto ja voittamaton. Ja se päivä olisi minun. Loppuraskauden tuhraantuneelle odottajalle ihan oma. Hänelle, joka ei ehkä halua nähdä yhtäkään potkuhousua enää. Olla vielä hetken yhtenä kappaleena, Minä ja Nainen, ei ihan vielä Äiti.

Annan ideani vapaaseen kopiointiin. Ja voitte uskoa, lähetän sen myös sähköpostilla joka ikiselle ystävälleni!