"Yhdellä roskapussilla... peset koneellisen pyykkiä ja käyt suihkussa."

Raskauteni alkuaikana ajauduin puolivahingossa ja suosituksista lukemaan kestovaipoista. En ymmärtänyt mitään, en tiennyt enkä saanut heti suurta ympäristövalaistusta. Vaikka nyt reilu kaksi vuotta maallemuuttomme jälkeen olen havainnut kotitalousjätteemme määrän vähentyneen ja jätteiden tulevan lajitelluksi huolellisesti, en ollut ajatellut asioita ekologiselta kannalta. Olin ainoastaan sitä mieltä, että näin kuuluu elää maalla. Polettava roska katoaa talon lämmityksen yhteydessä, biojäte muhii (tiedä vielä toimivassako) arkkupakastinkompostissa ja sekäjätettä tuleekin sitten normaalina arkiviikkona ehkä 1-2 muovipussillista.

Tunnustan, että vielä 3 vuotta sitten en lajitellut. Kuin monessa muussakin asiassa, tarvitsen silmilleni todisteen asioiden kulusta, ennen kuin toimin. Ja konkreetin tiedon siitä, että lajittelustakin on jotakin hyötyä. Maitopurkkiroskilla saa tulen parhaiten syttymään pannunpesään. Ja ehkä kompostistakin on joskus iloa. Sekajätepussiakaan ei voi lähteä viemään jätepisteelle heti kun muistaa. Asiaan pitää keskittyä jokaisella kaupparetkellä erikseen. Siksi niin usein pussi jää kuistille odottamaan seuraavaa kertaa. Lähimmälle jätepisteelle on matkaa 5 kilometriä.

Kokeneemmat tietävät sanoa lapsiperheen arjesta monta hyvää. Kestovaippojen ja muunkin jätteen suhteen. Kestovaipat eivät haise odotellessaan pesuvuoroaan ämpärissä. Kertakäyttövaipat haisevat. Ja voin vain kuvitella mitä ihanaa kaksi nuorta koirapoikaa saisivat aikaan löydettyään hajamielisesti lojumaan jätetyn vaipparoskiksen!
Vauvaperheessä ainakin, pyykkikone rullaa kerran päivässä, joka tapauksessa. Jos siihen lisään vielä muovipussillisen vaippajätettä päivässä, olen aikamoinen kuluttaja. Jos puolestaan "vaippajäte" pestään samalla koneellisella, kuin kaikki muukin tulee pestyksi, tunnen kuormittavani luontoa vähemmän. Ja käytäntöni helpottuu.

Pohdin mielelläni, mitä kaikkea hyvää voin saadakaan aikaan nyt, kun tajuan ekologisuuden merkityksen arkielämässäni enkä vain puolivahingossa ole luontoa kunnioittava. Ymmärrän toki senkin, että asun syrjäikössä, josta ei pääse ilman autoa kuin naapuriin kahville. Ja jos on saatunut lainaamaan naapurista jotakin painavaa, pitää sekin toisinaan kuljettaa autolla. Olen innokas kannattaja, jos minulta kysytään biopolttoaineista. Innokkaita kannattajia ja tietäjiä on vain aivan liian vähän päättävissä elimissä. Odotan ratkaisuja asioihin ja sillä aikaa synnytän lapsen, hoivaan vauvaa ja pohdin, kuinka voisin puuttua asioihin täältä metsästä käsin. Siihen asti on meidän perheestämme käytävä ainakin jonkun töissä autolla. Ja neuvolassa. Ja kaupassa.
Organisointikykyni on tosin kehittynyt huimasti täällä asuessa. Kun joutuu pohtimaan logistisia reittejä ja valintoja asiointien yhdistämiselle. Jokaisen automatkan tulisi olla jollakin tapaa kannattava. Voittoa en vaadi, mutta taitoa yhdistellä kaupparetkiä työmatkoihin. Ja taitoa ostaa kaupasta tavaraa niin, että muistaa, milloin seuraavan kerran perheellä on mahdollisuuksia ja jaksamista tehdä kauppakierros. Minusta on tullut järkevä. Ja sen havaitseminen tuntuu erittäin miellyttävältä.

Lienikö ekologinen valinta sekin, että leikkasin hiukseni lyhyeksi kesän alussa. Pitkine hiuksineni vaatisin suihkua joka toinen päivä. Nyt käyn valuttelemassa ja nauttimassa olostani veden alla kaksi kertaa viikossa, ellei ole suurensuuri virkistymisen tarve tai tärkeitä tapaamisia. Hikoilemattomuuden onni on osunut kohdalleni, sillä muutenhan saattaisi kylpyhuoneessa olla yhden naisen ruuhka joka päiväkin. Olen säästänyt raskauteni ajan vettä siihen, että sitten läträtään, kun lapsi syntyy. Tavallaan elänkin talon seinien ja katon sisällä omaa pientä ekoelämääni ja jätän ulkopuolisen maailman; autot ja autotallin, omaan arvoonsa. Tasapainotan asioita asuintalossa ajatellen: "Jos nyt pesen vihannekset valuvan hanan alla, kerään tiskikoneen vähän täydempään ja käytän sen vasta huomenna." tai "Jos nyt laiskuuksissani laitan biojätettä sekajätteen sekaan, käymme tällä viikolla saunassa vain kerran." En osaa laskea tekojeni tarkkaa hyötysuhdetta, mutta pyrin aina pienin ajatusleikein korvaamaan luonnolle tekemäni pahan mahdollisimman lyhyellä aikavälillä.

Ja totta tosiaan, takaisin vaippoihin. Eniten minut pelästytti kestovaippojen kannattajaksi alkuraskaudesta lukemani sanat "Yksi lapsi tuottaa vaippaikänsä aikana keskimäärin 1500 kg kertakäyttövaippajätettä." Määrä tuntui niin kauhistuttavan suurelta, että havahduin. En halua olla tuon taakan kantaja! Järkyttävä määrä niitä muovisia möykkyjä, joita meidän maamme jätteenpolttolaitoksettomassa jätehuollossa, kaatopaikoillamme, on muka maatumassa. Eiväthän ne häviä ikinä sieltä. Hulluutta! Neulontapuikot jälleen viuhumaan ja vaippapöksyä kehiin. Vauva-arki odottaa minua enää mahdollisesti vajaan 3 viikon sisällä.