Se on totuus. Miettikää oikein. Ne jotka seuraavat aikaansa oikein tarkkaan, ovat silti jonossa vasta toisena. Joku on jo luonut sen, mitä seurata. Tämä sanonta ja ajatus tulivat mieleeni ekoinnostuksesta ja luonnonmukaisen ajattelun todellisesta heräämisestä itsessäni. Pelkään, että olen myöhässä ja liian jäljessä, mutta ehkä jotakin on vielä tehtävissä. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että olen tiennäyttäjä enemmänkin.

Anteeksi aamuisuuteni. Ajatus katosi kosteina kastehelminä ilmaan. Ei mitään pohjaa enää kirjoittamiselle.

Heräsin kuitenkin sunnuntaina pohtimaan omaa suhdettani muihin odottaviin äiteihin. En tunne pelkoa synnytyksestä, haluan lievittää kipuni luonnon tavoin, liikkeellä, lämmöllä, veden rentouttavalla voimalla. En tahdo kehooni puudutteita ja kemikaaleja. Jokainen, joka on käynyt hammaslääkärin puudutuksessa, voi kuvitella tunteen niin, että vyötäröstä alaspäin olisi suunnilleen yhtä turta olo. Ja siinäkö mökeltävässä olotilassa pitäisi saada aikaan uusi elämä itsestään? Tuntuu mahdottomalta! Hammaslääkärinkään jälkeen ei osaa syödä moneen tuntiin purematta palaa samalla poskensa sisäpuolelta. Kipu voi toki yllättää minutkin. Se, miten kovaa se taas olikaan. Pelottavaa ja poispyyhittävää. Yritän vain valaa läheisiin, synnytykseen mukaantuleviin, sen ajatuksen, että minua on kannustettava jaksamaan ja olemaan rohkea. Heilumaan, kellumaan ja rentoutumaan kaiken pahimmankin keskellä. Jokaisessa naisessa on synnyttämisen voima ja sen voiman ymmärtäminen kiehtoo minua. Kiehtoo enemmän, kuin pelkkä kivun poistaminen. Minua kiehtoo fysiikka, kuinka lapsi kiertää ja pyörtää tiensä kohdusta ulos, on hengittämättä keuhkojensa kautta ulkoilmaa tasan niin kauan, kunnes joutuu tuon ilman kanssa tekemisiin. Tiesittekö, että veteen synnytettäessä lapsi vetää ensimmäiset henkosensa vasta, kun jokin osa päästä on käväissyt, tarkoituksella tai vahingossa, ilman kanssa kilpasilla? Vauva ei siis haukkaa automaattisesti ilmaa suunsa ja nenänsä kautta tultuaan kohdusta pihalle. Vasta sitten, jos vastassa on ilmaa. Niin kiehtovaa. Jokainen vaihe syntymisessä ja jo tässä kasvamisessakin on niin uskomatonta, että haluaisin pystyä kokemaan tuon kaiken. Kivustakin pöllyissäni tajuamaan, että siellä se pieni pää ja keho kiertävät itseään puolelta toiselle vain mahtuakseen lantioni läpi. Niitä uskomattomia voimia. Huokaus. Luonnon voimat vievät sanat tältä päivältä.

Toivottavasti te loputkin joskus ymmärrätte luonnonmukaisuuden tärkeyden tasapainoisen elämän saavuttamiseksi.