Kiinnostukseni ravitsemustieteeseen ja luontoa myötäilevään ruokailuun on lisääntynyt huimasti raskauteni aikana. Eikä toki turhaan, sillä vastuullani on nyt kolmaskin osapuoli. Vielä pitkään hän syö minun suuni kautta ja myöhemmin joka tapauksessa ravintoa minun päätöksestäni vaikkakin omalla suullaan. Olen pohtinut ja lukenut terveellisestä ruokavaliosta, funktionaalisista elintarvikkeista, luomuruoasta, lähiruoasta, vitamiineista sekä hivenaineista. Olen keskustellut ihmisten kanssa ja ymmärtänyt aivan kummallisen seikan: tuntuu, että ruoasta on tullut uusi kristinusko maailmaamme. Tai tällä erää ainakin omaan maahamme. Vaikka ravitsemustiede on nimenomaan tiedettä, tuntuu, että kyse on aina siitä, uskooko yksilö sen olevan totta vai ei. Liian suuri osa ei halua uskoa. He väittävät vastaan, pohtivat omia teitään ja pitävät ruokavalionsa ennallaan uskomalla omaan tiehensä ja valintaansa. Kuin jumaltenkin suhteen "minulla on oikeus valita".

Törmään usein nettikeskusteluissa, omissani ja muiden, ihmisiin jotka eivät usko suomalaisten elintarvikkeiden olevan tarpeeksi ravinteikkaita. Että on pakko, vähintäänkin raskaanaollessa, varmistaa vitamiinien ja hivenaineiden saanti tablettien avulla. Toki Suomenmaassakin maaperä on köyhtynyt tehokkaan viljelyn myötä, eivätkä kasvit saa samaa ravintomäärää kuin vuosikymmeniä aiemmin. Eivätkä tätä kautta myöskään laiduntavat eläimet, joiden lihan kautta tuo maaperä ravintoomme välittyy. Väittäisin silti kouluttamattoman taustani kautta, että ruoka riittää meidän maassamme terveelliseen elämään kuitenkin vielä oikein hyvin. Ongelmaksi koituu vain vaivannäkö siitä, mitä oikeasti kaipaamme ja mitkä elintarvikkeet kannattaa jättää kaupan hyllylle. Ravitsemustiede sanoo, että parhaiten ihminen saa vitamiinit ja hivenaineet alkuperäisestä lähteestään, eli ravinnosta, jossa ne ovat juuri oikeanlaisina yhdisteinä. Eikä juuri kukaan usko. En ymmärrä aivan täysin, missä on vika. Ollaanko pieleen menty vain iänikuisessa valinnanvapaudessa? Kun meillä on ihana oikeus ja vapaus valita, teemme sen, vaikka se olisi epäterveellistä. Järkeilemme ja valitsemme helpoimman. Miksei. Helppo elämä on tavoittelemisen arvoista. Jää aikaa enemmän muuhun. Mihin?

Muistan lukeneeni jo aikana ennen raskauttanikin, että perheiden elämä on nykyisin helppoa ja aikaa jää yli. Vaan silti lasten kanssa ollaan vähemmän ja yhteinen aika perheen kesken katoaa jonnekin kiireeseen. Siltikin, vaikka aikaa pitäisi olla. Pyörittelen päätäni epätoivossani ja tunnen tuskaa koko kansan puolesta. Maailmanlaajuista tuskaa en vielä ole tavoittanut. Joissakin kulttuureissa ravitsemus on sentään oikealla tolallaan. Se tasoittaa tuskani ja supistaa sen kattamaan vain Suomenmaan.

Uusi uskontomme on valloittava ja sen puhdistajat asialla mainostajien kautta. Mainonnan saarnamiehet tolkuttavat päihimme kymmenistä margariineista, jotka pelastavat lastemme aivotoiminnan, laskevat kolesterolimme ja pystyvät moneen muuhunkin ihmeeseen. Nuo tuotteet aivan epäilemättä sisältävät kaiken mainitun, mutta miten levitteestä on tullut yhtäkkiä elämän keskipiste. Ravitsemususkomme Jeesus, joka pelastaa meidät kaikelta pahalta. Kun oikein pohdin, paljonko ihan oikeaa voita käytän yhden vuorokauteni aikana leivän päällä, tulen siihen tulokseen, ettei sillä määrällä voi olla suurta vaikutusta terveyteeni. 2-3 ruokalusikallista tuntuu naurettavalta määrältä. Ei sama määrä voi pelastaa ihmishenkiä kaikkine lisättyine rasvahappoineenkaan. Ja entä sitten, jos kolesteroli on saatu alalukemiinsa? Suolisto saattaa silti huutaa hoosiannaa seinämiinsä kertyneen kamalan kuona-ainemäärän alla. Kuinka moni on leiponut pullaa tai vaikka vain joulutorttuja voi kuvitella, että sellainen taikinamassa ei liiku ihmisessä sujuvasti. Jotain jää aina jälkeen.

Toivoisin syvästä sydämestäni, että ihmiset pitäisivät uskonnon henkisenä voimavaranaan eivätkä sekoittaisi sitä ruoanlaittoon. Tuntuu jo loukkaukselta uskontojakin kohtaan arvottaa ravitsemuksemme suurten kysymysten tasolle. Jään syvästi ihmettelemään, miksei tieteeseen uskota silloin, kun siitä olisi hyötyä jokaiselle henkikullalle. Tai miksei tieteellistä ajattelua kehitetä, vaan käännetään faktat uskonasioiksi. "Minun mielestäni, en oikein usko" ovat erittäin yleisiä lausahduksia terveyteen liittyvissä keskusteluissa. Miten näistä asioista voi olla jotain mieltä? Miten voi vain uskoa johonkin tarkistamatta faktoja? "Otan mieluummin vitamiinini purkista, kuin selvitän suuren vaivan kautta, minkälaisesta ravinnosta saisin saman määrän." Miksi, oi miksi?! Samalla kun keho saisi vitamiininsa ravinnosta, se saisi polttoaineensa jaksaakseen toimia. Ovatko kaikki muut paitsi minä lakanneet ihmettelemästä sitä kliseistä asiaa, että jos vitamiinit saa suoraan purkista, miksei sitten muu ravintomme saisi koostua vain rasvasta ja sokerista? Polttoaine ja voiteluöljy erikseen.

Ikävää, ettemme voi vain uskoa itseemme ja luonnon lakeihin.