Sängystä nousu. Mietin, kestääkö vatsani tänä aamunakaan kahvia ja ruisleipää vai tyydynkö pelkkään mustaherukkamehuun. Maailma pyörii, kurkussa mukeltaa vatsahappojen kavalkadi. Rullaverho on luojan kiitos kiinni. Ulkona näyttäisi aurinkoiselta. Yh En kestäisi niin kirkasta valoa.

Entä missä on eilisiltani? Kävin saunassa, fiilis oli ihan hyvä, join kuplajuomaani suoraan pullosta. Ei moittimista. Koirat saivat ruoan. Söin popcornia hyvällä halulla. Ilman elokuvaa.

Krapula? Se kesti kolme kuukautta. Enää se on vain närästystä ja heikotusta. Sekä auringonvalon ajoittaista välttelyä. Pitkä putki? Sitä ne nyt miettii. Hullu nainen kartoittaa irrottautumistaan alkoholismista. Eip. Tämä on raskautta. Aitoa maalaista hedelmällisyyttä, kasvua yhdessä keväisen luonnon kanssa. Tämä putki alkoi jo marraskuulta. Joulunpyhinä iski krapula. Se loppui jonnekin maaliskuun tienoille. Nyt olen vain tuurijuoppo. Kuohuva on vaihtunut cavasta tai samppanjasta hiilihapolliseen lähdeveteen, mutta minä tahansa aamuna saatan herätä ikäviin olotiloihini. Se ei vaikuta niin kovin reilulta. Eikä kenellekään sinkulle tai seurusteluaan aloittelevalle niin kovin miellyttävältä unelmoinnin kohteelta.

Haluan oman lapsen Ehkä. Minua ei varoitettu mahdollisesta 3 kk:n krapulasta. Sitä kutsutaan näissä piireissä raskauspahoinvoinniksi, mutta jos minulle olisi sanottu, että se on lähempänä krapulan olotilaa, olisin tiennyt paljon tarkemmin mistä on kyse. Pahoinvointi on liian lievä ilmaisu nykyihmiselle. Ja kaukana nykynuoren käsityskyvystä. Sanaisena näpäyttelijänä jaoin kokemukseni heti kynnelle ja ystävieni keskelle juhliin kyettyäni muutamalle sinkkunaiselle. Ilmeet olivat valloittavia. Voitte kuvitella, jos punaviinihiprakkaisen sinkkunaisen kanssa pöytäkeskustelu kääntyy raskaanaoloon ja minä lyhyesti ilmoitan: 3 kuukauden krapula on onneksi jo ohi. Silmät pyörivät ja vastaus on ilmeinen: Ei lapsia ihan heti minulle kiitos.

Pääsiäisestä on jo selvitty. Olen jo kahtena aamuna taas saanut alas aamukahvin. Se on harvinaista herkkua. Rakastan kahvin tuoksua ja makua, mutta se on samalla myös mittarini hyvään oloon. Jos kahvi menee alas ja tuo paremman olon, silloin päivästä voi odottaa jotakin hyvää. Toisessa vaihtoehdossa saatan saada juuri ja juuri tiskikoneen tyhjäksi puhtaista astioista. Lopun päivän lorvailen. Päivien suhde lienee suunnilleen kaksi viidestä. Kaksi viidestä saan alas aamukahvin ja saavutan kahdeksaksi tunniksi hyvän olon. On minulla siis muutakin odotettavaa kuin lapsi.

Odotan: Hyvää päivää Luin jostakin nettipalstalta naisesta, joka oli voittanut synnytyspelkonsa pahoinvoinnin avulla. Kuulun hänen heimoonsa. Tämä kummallinen olotila on loppujen lopuksi siunaus ja huonot päivät auttavat uskaltamaan kohti h-hetkeä. Tuntien rutistus ei tunnu ollenkaan niin pahalta ajatukselta verrattuna kuukausien vieraanaoloon omassa kropassaan. Synnyttäessä tiedän suunnilleen, mitä sieltä on tulossa. Aamuisin herätessäni puolestaan en voi koskaan olla aivan varma.