Väkevässä vimmassaa tuuli kaappasi syleilyynsä korkeimman aallon vaahtopään kuin siemenen, puristi sitä paisuvaa rintaansa vasten ja hedelmöitti sen voimallaan. Vaahto kulki raskaana mustana odottavaa mannerta kohti. Tuuli paiskasi vaahdon kallioa vasten, kuun himmeä hopea kimalteli pisaroissa ja raskaan huokauksen kaiku kiiri kymmenien kilometrien päähän.

Hedelmöittyneestä vaahdosta sikisi Tuulenpoika. Vaimeana vireenä se leijui huojuvien honkien suojaan varttuakseen metsän kohdussa isänsä kaltaiseksi.

(Vexi Salmi: Tuulenpoika ja Ajatar)


Taistelen odottamiseen kyllästymistä vastaan äitiyslomalaisen raivollani! Minulla on vielä lomani! Aika ennen syntymää ja Sinua pienoiseni. Minä yhtenä kappaleena ja aikani olla yksin. Minä, minä, minä, minä!

Tänään olen tuntenut yksinäisyyttä. Ja tarvetta siihen. En halua neuloa vaippahousua, en pestä ainuttakaan pientä vaatetta, en pohtia makuuhuoneen järjestystä uuden tulokkaan kunniaksi. Tämän päivän yksinäisyys on ollut hyvää yksinäisyyttä. Suurensuuri maha ja sen päälle raskaina laskeutuvat rinnat vain ihmetyttävät raskauteni vapaapäivänä. En minä näitä. Mitä minä näillä teen? Voisiko joku ottaa ne pois ja tarjota minulle pullollisen portviiniä kuistilla. Sekä makoisan suuren sikarin. Minun elämäni ja oman maailmani olisi silloin siellä, kesäiltana kuistilla.

Tänään olen ollut minä. En tuleva äiti, en vaimo, en osa kyläyhteisöä, en talon asukas. Olen ollut vain minä. En halua jatkaa tällaisena ikuisesti, mutta tänään sain vimman olla se mitä olen, vielä kuukauden päivät. Äidin pitää pysyä myös naisena ollakseen oikea Äiti. Harjoittelen vielä viimeisen kuukauden jaksoni naiseutta. Sitten hyökkään äidiksi ja ennen joulua yritän tasapainottaa noita molempia.

Minä ja MINÄ! Äiti ja Nainen. Ja kaikki pelkkää kuvitelmaa päässäni. Ei käytännön kokemusta siitä, mitä on tulossa. Uusi duunipaikka vastavalmistuneelle. Kuka tulee vastaan, miten pomo suhtautuu, saanko uusia ystäviä, tuleeko palkka ajallaan? Kuka olet lapseni, miten suhtaudut minuun, tuleeko meistä ystäviä, tuleeko kakka ajallaan? Koulutus on vielä kesken ja minä aloin etsiä itseäni kuukautta ennen valmistumista. Ei järjen häivääkään, mutta silti oikea tie. Väittävät, että jokainen oma valinta on oikea. Eivät ne ole. Olen tehnyt pirun monta väärää kenenkään varoittamatta. Nykyään harva uskoo toisiltaan neuvoja. Uskonko minäkään tarpeeksi? Ja otanko vastaukset tietopohjastani intuitiotyökaluni avulla tarpeeksi nopeaan kiinni? Vai ehtivätkö ne kadota ajatusten virtaan pääsemättä koskaan käytännön kokeiluun?

Ai niin! Eräänä päivänä keksi intuitiolle selityksen! Se on aivojen kokemustietokannan nopeaakin nopeampi väline, joka tuo väläyksinä tietoisuutemme pintaan asioita, jotka jo tiedämme todeksi ennen nähdyn kautta, mutta emme meinaa uskoa pientä välähdystä, sillä "miten minä jo voisin tuon tietää?" Intuitio tuo esiin salaista tietoa, muttei tietoa itsemme ulkopuolelta. Se antaa vain mahdollisuuden käyttää aivoistamme enemmän.