Lapseni syntyi viime yönä unessani. Hän oli tyttö. Muistan unen vasta siitä, kun olimme kotona ja talo täynnä sukulaisia. Uni oli lämminhenkinen ja avoin. Ja päivän ikäinen nelikiloinen lapseni puhui jo. Ainakin minulle. Kukaan ympärilläni ei ainakaan kommentoinut lapsen puhetta, minä vain kuuntelin hänen ärtymyksiään. Vauvan ärtymyksiä siitä, kuinka koiran käsi (totta tosiaan, nuoremmalla koirallamme oli unessa ihmisen koura) osui hänen silmäänsä, kuinka silmää kutitti. Vauva itki kovin vähän, sillä hän sai sanotuksi viestinsä suomen kielellä. Niin helppoa se ei tule olemaan.

Uni antoi minulle silti luottavaisen tunteen äitiydestäni. Opin lukemaan lastani ilman puhetta, jos vain haluan. Seuraan häntä, kuuntelen ja katselen lapsenkaltaisia viestejä. Ilman kansalaisopiston lukukausimaksua pääsen syksyllä kielikouluun. Uuden ihmeellisen kulttuurin lumoihin ja sanattomien viestien maailmaan. Jos tuolloin väitän kuulevani lapseni puhuvan, saa ympäristöni huolestua hieman. Vain sen verran, että kysyy, millä kielellä lapseni minulle viestii. Kun vastaan, että vauvakielellä, ihmisen poikasen kielellä, ainoalla, jolla se voi jotain sanoa vanhemmillee, silloin ei enää tarvitse olla huolissaan.

Tuon unen ansiosta myös jännitykseni synnytyksestä katosi hetkeksi. Ainakin näin sunnuntaiaamiaisen ajaksi tai ehkä koko sunnuntaiksi. Se on todellakin vain niin pieni välähdys. Vuorokausi vain ja sitten alkaa uusi elämä. Yksi syntyy ja kaksi muuta muuttuu. Odotan tuota muutosta riemulla. Elämäni on ollut aika tasaista viimeisen vuoden. Muutoksen rakastajana olen  ollut lähinnä kärsimätön siitä, kun asioita ei tapahdu. Elämänvaiheestani riippuen olen muutoksenhakuvaiheissani joko laittanut deitti-ilmoituksen, hakenut uutta työtä, etsinyt uusia ystäviä tai vaihtanut paikkakuntaa. Deitistä on tulossa lapseni isä, työtön jää pian äitiyslomalle, ystäviä on sopivasti ja rakkaita sekä myös turvaisa oma metsänreunan koti on löytänyt minut. Muutos on tervetullut ja odotan sitä innolla. Se ei pilaa elämäni rytmiä, enkä koe mitenkään tarvetta harmitella sitä, etten voi tehdä asioita enää kuten ennen. Olen jo kyllästynyt elämään kuten ennen. Olen elänyt sen kaiken, jo silloin ennen. Deja vu, jo nähty, en tee menneisyydessäni enää mitään. Olen elänyt vailla tavoitetta, joka olisi sydämen arvoinen. Lapsi on sitä. Silittelen vatsaani ja laulan sinne sisuksiin A.W. Yrjänän sanoin:

Avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on ihmisen elämän muotoinen

Ja kuu valkea käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea käy
yli kattojen
rohkaisten meitä

Niin, pelasta maailma
tee se jo tänään
tee jotakin mahdotonta